Minkä pohjalta päätöksiä pitäisi tehdä? – Arvot, normit ja alitajunta

Minkä pohjalta päätöksiä pitäisi tehdä? Todetaan nopeasti kertauksen vuoksi: Suurin osa päätöksistäsi on automaattisia. Mutta, entäpä jos voisit vaikuttaa pelin kulkuun? Ja, kyllä voit vaikuttaa, sinun on löydettävä yhteinen sävel alitajuntasi kanssa.

Mikä tai mitkä asiat ohjaavat tietoista ja myös tiedostamatonta päätöksentekoasi? Alitajunnan tehtävä on huolehtia perusasioista, jotka tarvitsemme elämään; tietoinen osuus voi esittää toiveita alitajunnalle, josko se antaisi luvan tehdä jotain.

On huomattava, että kaikki se mitä tietoisesti toivomme ei mene läpi alitajunnan toimistossa. Ihminen voi tietoisesti vaarantaa oman henkensä, tosin se ei ole suositeltavaa, useimmiten alitajunta ehtii väliin ja lyö jarrut pohjaan.

Vaaravyöhykkeen ei välttämättä tarvitse olla petojen keskellä, se voi yhtä hyvin olla julkinen teilaus ja paheksunta. Tämä oli käytäntö rikollisille ennen vankiloiden tuloa. Toki ihmisten arvostelu on monin paikoin edelleen julkista, sitä tehdään sosiaalisessa mediassa, toimittajat kirjoittavat kolumnejaan ja käydään julkisia oikeudenkäyntejä kahleet epäillyn ranteissa ja nilkoissa.

Sosiaalinen paine on valtava. On lainsäädäntö, joka asettaa isot raamit elämälle, joiden rikkomisesta seuraa sakkoa tai vankeutta. Sitten on näkymättömät normit eli kirjoittamattomat säännöt, jotka ilmenevät useimmiten tapoina, joiden ylikävelystä seuraa riitoja ja kieroon katsomista. Joissain kulttuureissa paljon enemmän.

Kaikilla eläimillä on omat kirjoittamattomat sääntönsä. Ihminen on vienyt tämän aivan toiselle tasolle paksuine lakikirjoineen. Lait ja säännöt antavat tietynlaisen selkänojan, joihin voi kallistaa olkapäänsä, jos epäilyttää mitä pitäisi tai on hyvä tehdä.

Päätöksenteon näkökulmasta raamit ovat hyvä asia, koska liian paljon vaihtoehtoja saa aivot solmuun. Toisaalta, säännöt perustuvat moraaliin eli koetaanko jokin käytös hyväksyttävänä vai ei. Tämän johdosta mikään sääntö ei ole absoluuttinen ja on aina haastettavissa, ja kyseenalaistettavissa.

Moraalikompassi on jokaisella uniniikki

Jokaisella on oma uniikki moraalikompassi, ja jokaisella on käsitys tai näkemys siitä miten elämä pitäisi rakentaa ja ihmisten elää ja olla. Tässä on syy sille miksi lakia rikotaan koko ajan, ja miksi normeja haastetaan. Mutta, vaatii kanttia asettua julkisesti vallitsevia käytäntöjä ja sääntöjä vastaan.

Otetaan esimerkki. On urheilun arvokisat. Kisoihin lähdössä oleva urheilija huomaa, että kisojen ajalle sattuu läheisen hautajaiset. Mitä urheilijan pitäisi tehdä? Kupissa painavat kaksi hänelle erittäin tärkeää asiaa, molempia hän ei voi saada.

On selvää, että laji voi antaa joissain tapauksissa anteeksi lyhyen poissaolon. Kyse on siitä kumpaa urheilija arvottaa korkeammalle, ihmissuhteita vai urheilua ja menestystä. Päätös riippuu täysin henkilön arvoista ja prioriteeteista. Urheilija voi aina kieltäytyä osallistumasta kisoihin, sitä ei voi kukaan pakottaa. Valinnan tekee haastavaksi ainutlaatuisuus, ja kun kahdessa paikassa ei voi olla yhtä aikaa, on pakko valita toinen. Urheilukisoja tulee mahdollisesti lisää, myös arvokisoja, mutta jokaisen hautajaiset ovat ainutkertaisia, niitä ei tule lisää.

Valintaa saattaa helpottaa kokemus, eli jos kyseessä on jo monet arvokisat kokenut henkilö, ei hänen tarvitse tällöin pohtia, että nyt menee sivu suun ehkä ainoa mahdollisuus olla kisoissa. Toisaalta, sellainen henkilö, joka ei ole päässyt kokemaan isojen kisojen tunnelmaa voi olla pulassa valinnan kanssa.

Jokainen tapaus on aina ainutlaatuinen ja on vaikea soveltaa mitään yleisperiaatetta siihen miten pitäisi toimia. Mutta, oma arvopohja on hyvä lähtökohta alkaa tarkastella mihin järjestykseen menot kannatta laittaa.

Monesti toimimme, kuten meidän odotetaan toimivan, tai oikeastaan säännöt pakottavat meidät siihen. Jos toimimme vastoin odotuksia meidät saatetaan leimata oudoiksi kummajaisiksi, poikkeaviksi hörhöiksi.

Ulkopuolelta on helppo tuomita ja arvostella. Ongelma tässä mallissa on se, että ulkopuolinen ei tiedä koko totuutta, usein vain murusen, jos sitäkään. Se iso kysymys on: Kenelle kukin elää?

Lauman tahtoon taipuminen vai vapaus valita

Elämä on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen, eli tilanteita tulee ja menee, sitä ei voi valita. Pitäisikö jokaisen valita ja muotoilla elämä muiden tahdon mukaan? Voi sen niinkin tehdä, mutta epäilen, ettei se tyydytä kovinkaan montaa. Mitä virkaa on elämän ainutlaatuisuudella ja uniikeilla yksilöillä, jos elämän pitää mennä yhtä raidetta pitkin?

Houkutuksille, kunnialle ja maineelle voi olla vaikea sanoa ei - ihmiselle kaikki kelpaa. Ajassa, jossa elämme itsensä tärkeäksi, ja menestyneeksi tunteminen on noussut monin paikoin ohi perusasioiden.

Onko parempi, jos yksilö antautuu muiden vietäväksi, ja niin, että muut päättävät miten pitää elää? Lauman näkökulmasta kyllä, koska silloin voidaan helpohkosti ennustaa ihmisten käyttäytyminen, mikä edistää turvallisuuden tunnetta ja pitää systeemin raiteillaan.

Yksilön kannalta vastaus on negatiivinen. Ihminen haluaa sopeutua joukkoon, mutta jokainen on valmis sopeutumaan vain tiettyyn pisteeseen asti. Vaikka haluamme jonkinlaista homogeenista yhteiskuntaa, mikä ei ole mahdollista, emme olisi edes päässeet nykyiseen tilanteeseen ellei poikkeavuutta ja ainutlaatuisuutta olisi hyödynnetty - tai ne lukemattomat uniikit yksilöt eivät olisi tehneet poikkeuksellisia tekoja.

Kaiken innovaation takana on uskallus tehdä toisin; kehitys vaatii rohkeutta toimia vastoin odotuksia. Epäkohdat jäävät monesti pimentoon ellei joku tuo niitä esiin, mikä usein vaatii rohkeaa toimintaa ja rikkoa hiljaisuus.

Katumus on ikävä tunne. Tietenkään kaikkea ei voi saada, ja siksi valinta kahden tärkeän välillä voi olla tukala. Elämässä kaikki on ainutlaatuista, eli kahta samanlaista tilannetta ei ole elämässä, jotka ovat täydellisiä kopiota toisistaan.

Ketä varten yksilö on olemassa, itseään vai yhteisöä

Perimmäinen kysymys kuuluu: Kuka palvelee ketä? Eli kenen odotetaan palvelevan toista; onko se yhteiskunta ja yhteisö, jota yksilö palvelee, vai toisinpäin? Sopimuksia voidaan tehdä, ja pitää niistä kiinni kynsin hampain tietäen, että aina joku rikkoo sopimuksen. Sopimus on käytännössä aina pakote ja odotus tietystä toiminnasta, eli sopimuksen osapuolet tekevät toisilleen jonkinlaisen palveluksen.

Elämässä tehdään jatkuvasti sopimuksia ilman, että kysytään suostumusta, eli toisin sanoen oletetaan osapuolten hyväksyvän ehdot. Tässä tilanteessa oman valinnan tekeminen on todella vaikeaa, kunnolliseen ja läpinäkyvään sopimuksen tekoon kuuluu se, että osapuolet tietävät tarkkaan sopimuksen ehdot ennen allekirjoitusta.

Tämä periaate ei valitettavasti toteudu aina, erityisesti kansalaisen ja valtion välillä, jossa oletusarvoisesti syntymällä tiettyyn maahan, sinun oletetaan noudattavan ehtoja eli lakeja ja säädöksiä, joihin sinulla kuitenkaan ei ole ollut mahdollista vaikuttaa: Tätä mallia kutsutaan yksipuoleiseksi sopimukseksi, jossa yksi osapuoli tekee sopimuksen toisen puolesta kysymättä tämän mielipidettä.

Ennen sopimuksen allekirjoitusta jokainen pohtii; onko tämä minulle sopiva ja käy läpi ehdot ja vaihtoehdot päätöstä varten. Jos taas sopimus on niin monimutkainen ja sisältää paljon ehtoja, kuten Suomen valtion lakikirja, jota kukaan ei tunne läpikotaisin; ei kukaan suostuisi allekirjoittamaan sopimusta valtion kanssa ja ryhtyvänsä tämän rengiksi; jos tuntisi kaikki lait, ja vieläpä niiden vaikutuksen elämään.

Tässä piilee vaikea este omaa elämää koskevalle päätöksenteolle, kuten sanottu on paljon asioita, joita ei voi itse hallita, tai ei saa hallita. On totta, että yhdessä olemme vahvempia, vain jos meillä on yhteinen maali, muuten palapeliä ei voi koota.

Joukkovoima perustuu oletukseen yhteisestä maalista ja jaetuista arvoista; näin voi olla, mutta se ei ole mikään itsestään selvyys, ja sitä paitsi joukko pysyy yhtenäisenä niin kauan, kun joukon osat tähtäävät samaan lopputulemaan.

Eli, vain yhtenäinen joukko on vahva. Ketään ei periaatteessa voi pakottaa osaksi joukkoa, tosin sitä yritetään tehdä koko ajan säätämällä lakeja, jotka koskettavat kaikkia tietyllä alueella asuvia. On harhaa, että nämä moraaliset lait saavat kaikkien vankkumattoman tuen taakseen, mutta ne säilyvät hengissä joten kuten, koska enemmistö ei halua tai jaksa tehdä asialle mitään.

En epäile, etteikö osana joukkoa voi olla tyytyväinen elämään, muista ihmisistä saa usein virtaa ja tukea. Mikään automaatio se ei kuitenkaan ole, monille muut ihmiset ahdistavat, varsinkin, jos niitä on paljon ympärillä samaan aikaan.

Pitääkö siis ihmisen uhrata omat arvot ja halut yhteisen hyvän, tai tahdon mukaisesti? Kuka on sanomaan miten pitää olla ja elää? Missä on kunnioitus yksilöä ja hänen uniikkia elämää kohtaan? Vapaus on suurin lahja ja omaisuus, joka meillä on; emme onneksi ole ihmiskuntana vieraan vallan alla.